Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2018.

Tilannekatsaus

Kuva
Moikka! Nyt onkin aika tilanne päivityksen. Sillä viime tekstissä kerroin luomusti tulleesta ovulaatiosta ja mahdollisesta raskautumisesta.. Noh, ei se ihan sillain sitten mennytkään. Eilen 24.9.2018 menkat alkoivat puolenpäivän aikaan, ihan itestään (jos jotain positiisivistä pitäs keksiä, on se ettei tarvinnut terolutilla käynnistää). Alkuun menkat oli samantyyppiset kuin viimeksi, ei runsaat eikä niukat vaan sellaset aika peruskivat. Toista olisin aamusta saakka, ihan todella runsas vuoto. Sattuu ja jomottaa, mitä ei pitkiin aikoihin ole ollut. Joten eilinen olikin selkeä KP1.  Tänään vuorostaan vaihtui KP2 ja kohti verikokeita menen tuossa noin klo14 aikaan, kun mies kotiutuu töistä. Sillä neulakammoisena en sinne mene ilman emlaa, enkä varsinkaan ilman miestä. Joka kerta saan sellaisen paniikkikohtauksen että oksat pois.  Aamulla soittelinkin jo TAYS:iin lapsettomuuspolille varatakseni aikaa KP11-13 välille ultraan. Ja vielä varmistaakseni sen, että saan aloittaa huomenna

19.9.2018

Moikka! Pitkästä aikaa pääsen kirjoittelemaan kuulumisia. Vihdoin, VIHDOIN oli se kauan odotettu aika TAYS:in hormooni- ja lapsettomuuspolilla. Vaikkakin sitä siirrettiin viimetipalla seuraavalle päivälle. Joka tapauksessa aamulla klo 10 automme starttasi kohti taysia, sillä aika oli jo klo 10:30. Polille päästyämme ilmottauduimme ja kävimme odottamaan. Ensimmäisenä hoitaja kutsui tarkistamaan tiedot. Tiedot oli oikein, niin pääsimme taas hetkeksi odottelemaan. Hetken odoteltuamme hoitaja tuli hakemaan meidät lääkärin huoneeseen ja pääsimme keskustelemaan kaikista mahdollisista asioista. Kävimme esitietolomakkeet tarkasti läpi, sekä miehen sperma-analyysin tulokset. Lääkäri oli aivan ihana ja suositteli miehelle tupakan lopettamista, joka on kyllä työn alla ollut jo hetken.  Seuraavaksi olikin aika ottaa housut pois ja asettua mukavasti gynekologin tutkimuspöydälle. Ensin tutkittiin ilmeisen normaaleja asioita (ainakin ymmärtääkseni, oli kovin epämukava olla :D ) ja sitten ultrat